Arviointi

JA TÄHÄN TÄMÄ PÄÄTTYY

Esitykset ovat nyt jo takanapäin ja nyt on helppo arvioida, miten tässä onnistuin. Lähtökohtaisesti sanoisin, että onnistuin työssäni. Työ tuli ajallaan valmiiksi ja harjoituksissa ja esityksissä toimi niin kuin pitikin, näytti varjona puulta, eikä vaatinut lainkaan korjauksia harjoitusten ja esitysten aikana.

Työprosessi oli aika pitkä ja siitä käytin ehkä liiaksikin aikaa asioiden miettimiseen. Työ olisi valmistunut nopeammin, jos olisin reippaammin ryhtynyt vaan tuumasta toimeen, enkä miettinyt liiaksi. Olisiko tässä ollut hiukan jonkinlaista kaamosväsymystä tai muuta ilmassa, mutta joka tapauksessa oli aikoja, jolloin työhön ryhtyminen tuntui vaikealta ja kaikki minkä sitten pakotti itsensä tekemään tuntui menevän tavalla tai toisella pieleen. Isoja ongelmia ei ollut, mutta silti harmitti. Olin ajatellut asiat toisin ja sitten kuitenkin tein ihan toisin ja jouduin korjaamaan omia jälkiäni tai sitten tuli ylimääräisiä yllätyksiä, kuten puun vääntyminen maalatessa. Toisaalta tästäkin huolimatta työ edistyi ja valmistui ajallaan eikä sitä tarvinnut odottaa harjoituksissa.

Puu toimi sekä harjoituskissa maan tasalla että Sibeliustalon harjoituksissa ja varsinaisissa esityksissä korkeuksissa, eli olin onnistunut myös tässä, että puu toimi esityksen kaikissa vaiheissa.

Elämänpuu tosiaan näytti siltä miltä pitikin ja toimi varmasti ja moitteettomasti, mutta silti minulle itselleni ei tämä riittänyt, vaan olisin halunnut oksiin suurempaa liikettä. Alimmat oksat eivät liikkuneet niin näkyvästi ylöspäin kuin olisin tahtonut. Tosin liike alaspäin oli näkyvä ja selkeä. Ylin pieni oksa liikkui taas muihin nähden hiukan nopeammin. Toisaalta, jos miettii puita luonnossa, niin toki tuulen vaikutus on alemmissa isoissa oksissa erilainen kuin ylemmissä hennomissa oksissa. Sikäli puun oksat noudattivat luonnonlakeja. Itseäni vaivasi myös hiukan, että ainakin sivusta katsoen yksi oksa ikään kuin katkesi liikkuessaan, kun taas muut havisivat, mutta muilta ei tästä tullut palautetta ja oliko sitten näköharha sivusta katsottuna vai todellinen tilanne, mutta oksa oli tehty kuten muutkin ja sikäli sen ei olisi pitänyt näkyä varjona erilaisena.

Elämänpuu oli tosiaan harjoituksissa ja esityksissä varmatoiminen, eikä sitä tarvinnut korjata missään vaiheessa. Ainoastaan kaikkien esitysten jälkeen puun nostorimoja purkaessa kävi pieni tapaturma ja yksi oksa katkesi rungon puolelta, mutta muuten puu säilyi ehjänä. Olin tehnyt puuhun varmistuksia osumien varalta ja hyvä niin, sillä esityksissä sotakoneella oli ahtaat tilat liikkua ja muutaman kerran se kaikkien maailman sotakoneiden tapaan yritti jyrätä puuta. Esitysten jälkeisen tapaturman perusteella sanoisin, että hyvä että oli suojaukset, mutta enemmänkin näissä tilanteissa meillä oli onnea; pahimmassa tapauksessa koko puun latva  tai oksat rungon puolelta olisivat voineet napsahtaa poikki. Esitysten jälkeen katkenneen oksan kävin korjaamassa myöhemmin ja sen puolesta puu on taas kunnossa mahdollista jatkokäyttöä ajatellen. Sikälikin puu oli onnistunut, että se toimi Hyönteissinfonian esityksissä, mutta sitä voi käyttää myös myöhemmin muissa projekteissa ja säilyttämisen pitäisi onnistua helposti, koska puu taittuu kokoon.

Saamani palaute on myös ollut myönteistä. Esityksen ohjaaja oli tyytyväinen puuhun ja se sai mukavasti esilläoloaikaa näytöksissä. Puun nukettaja piti puusta, sen toiminnan varmuudesta ja ahtaat olosuhteet huomioon ottaen myös sen helposta liikutettavuudesta. Muutaman katsojan kertoman mukaan puu näytti juuri siltä miltä pitikin ja oli varjona näyttävän näköinen lehdillä ja ilman.

Kaiken kaikkiaan minun pitäisi olla tyytyväinen työhöni ja olenkin, mutta aina siellä tosiaan jokunen mutta kaihertaa. Jotain olisi voinut tehdä toisin, paremmin tai ainakin eri tavalla, mutta käytettävissä olleilla materiaaleilla, välineillä, ajalla ja tiloilla tämä oli sellainen kuin oli toivottu, täytti sen tarpeen, mihin se oli tehty ja toimi niin kuin pitikin. Se näyttikin vielä hyvältä niin varjona kuin sellaisenaan, joten hyvinhän tämä meni. Pari kuukautta meni elämänpuun varjossa, mutta toisaalta oli se sen arvoistakin - koko esityskudelma, videot, varjokuvat ja tanssit, ja Sinfonia Lahden musiikki täydensivät hienosti toisiaan.

Kiitokset vielä työtä valvoneille opettajille Riikka Ihalaiselle, Sirkku Arolle ja Jarno Malaskalle, heistä erityisesti Riikalle neuvoista ja kärsivällisyydestä minun mietintäjaksojen aikana, kun mitään ei tulosta ei näyttänyt syntyvän - se valmistui kuitenkin. Suurimmat kiitokset kuitenkin puun nukettajalle: hän sai elämänpuun varjon elämään ja puun näyttämään hyvältä - kiitos Arja!

Kuva: Carolina Simberg