Elämänpuun lisäosat

PUU TARVITSEE LEHDET

Lehdet ja perhonen

Puun ohessa ja varsinkin puun valmistuttua tein lisäosia puuhun. Koska esityksen lopussa puun piti viheriöidä ja edelleenkään mitkään katosta laskeutuvat rakennelmat eivät olisi mahdollisia, eikä nukettajiakaan olisi loputtomiin, niin päätin, että teen viisi suurta lehtiparia, jotka tekevät puusta helposti viheriöivän. Jos puu olisi pysynyt maan tasolla, olisin laittanut puun oksiin ja lehtiin magneetit, jolloin lehdet olisi voinut nostaa paikoilleen ja vaikka jättää ohjaussauvat roikkumaan paikoilleen, mutta nyt kun lehdet piti nostaa korkeuksiin, niin magneetti-idea ei olisi toiminut. Leikkasin ohuesta kapalevystä osat viiteen lehtipariin eli yhteensä kymmenen lehtiaihiota. Kahdet lehdet tein toisia hiukan isommiksi, tarkoituksena että ne jäisivät alaoksiin.

Lehtien maalaaminen olikin sitten puuhaa. Olin ajatellut, että jopa maalaan ne spraymaalilla. Kun koululla oli jäljellä automaaleja, joita pitäisi käyttää, niin niitä sitten. Vaan eivätpähän nuo maalit tulleet kunnolla edes siveltimellä ulos purkista ja silti minä niillä maalailin lehtien reunoja. Heti maalattuani jo tajusin, että nämä eivät ole hyvät tällaisenaan, eikä tuolla puurolla uudelleen maalaaminen auttaisi asiaa lainkaan. Niin sitten maalasin lehdet vielä uudestaan akryylimaalilla ja mietin, minkähän ihmeen takia edes lähdin käyttämään näitä automaalipuuroja alun alkaenkaan. Jokin ajatuskatko siinä kävi, mutta onneksi tilanne oli korjattavissa.

Uudelleen maalattuna pinnasta tuli oikean värinen ja siisti ja pääsin jatkamaan lehtien kokoamista. 

Jokaiseen lehtipariin tuli värikalvoa väliin ja toinen lehtipari tueksi taakse. Värikalvon kiinnitin kaksipuolisella teipillä ja samaisella teipillä kiinnitin toisen lehtiparin värikalvon tueksi. Kokeilin ensimmäiseen kuumaliimaa, mutta vaikka kalvo kestikin kuuman liiman, niin siitä jän ohuen ohuita haituvia, jotka takertuivat värikalvoon. Jos niitä yritti poistaa, niin niistä jäi ikäviä tahroja, jotka näkyivät varjokuvissa, joten teippi oli parempi ratkaisu.

Lehtien ohjaussauvoiksi valitsin paksua rautalankaa, jotta se olisi varmasti tarpeeksi tukevaa ja jotta lehtiä voisi nostaa riittävän korkealle. Kiinnitykseksi taivutin rautalangan ohueksi silmukaksi, jonka päällystin voimapaperilla ja puuliimalla. Kuivuneen pinnan maalasin vihreäksi, jottei se näkyisi lehden pinnasta.

Ohjaussauvat kiinnitin lehtiin taas kaksipuolisella teipillä ja tällä kertaa vaan vähän vahvemmalla teipillä, jotta lehdet varmasti pysyisivät ohjaussauvoissa kiinni.

Muuten suojasin ohjaussauvat kangasteipillä, jotteivät ne vahingossakaan vilkkuisi varjokuvakankaan läpi ja jottei niistä lähtisi kilahduksia, jos lehdet osuisivat toisiinsa tai lehtiä nostaessa tai laskiessa. 

Ohjaussauvan toiseen päähän olin tehnyt kädensijat samaan tapaan kuin lehtien kiinnityskohdat toiseen päähän, mutta nyt silmukka oli tarkoituksella leveämpi, jotta siitä saisi hyvän otteen. Voimapaperin ja puuliimakerroksen päälle laiton vielä kangasteippiä, jotta se olisi myös miellyttävämpi käsitellä.

Valmiita lehtiä odottamassa sopivaa säilytyspaikkaa ja siirtämistä Dilaan.

Varjokuvakokeilu koulussa. Lehti näkyy kuvassa hiukan huonosti, mutta vaikutelma oli juuri se, millaista olin ajatellutkin.

Lehtien lisäksi tein puuhun liittyvän perhosen. Aluksi ajatuksena oli, että perhonen kääntyisi puunrungosta esiin samalla kun puuhun kaiverrettu sydän olisi tullut näkyviin, mutta samasta syystä kun sydän jäi tekemättä, niin perhonen siirtyi puunrungon ulkopuolelle ja käytettäväksi ohjaussauvalla. Tässä mietittyjä malleja ja kokeiluja.

Päädyin hiukan alkuperäistä yksinkertaistetumpaan malliin, johon kukkakuvion idea tuli luokkakaverin naishahmon päässä näkyvistä kukista, mutta nämä kukat ovat yksinkertaistettuja malleja niistä.

Perhosen maalaus eteni kuten lehtienkin maalaus. Ensin automaalipuurolla ja sitten siistiminen akryylimaalilla. Lisäsin erivärisiä värikalvoja perhosen siipiin ja teippasin perhosen niin ikään kaksipuolisella teipillä kokoon.

Perhoseen tuli pieni jousi, jonka tarkoitus oli, että perhonen lepattaisi lentäessään, mutta jousi löystyi nopeasti ja lopulta se täytyi teipata lähes tulkoon peittoon. Tässä se on vielä kiinnitettynä alkuperäisen ajatuksen mukaan, niin että jouseen on työnnetty ohutta pyöreää puurimaa ja puurima on sitten liimattu voimaperin avulla perhoseen. Puuriman sai työnnettyä ohjaussauvan sisään ja naulattua kiinni, koska ohjaussauva on onttoa bambukeppiä.

Ja tässä valmis perhonen ja tästä edetään vielä uusiin haasteisiin.

Kuljetusvaunu puulle

Puu nousisi Sibelisustalossa korkeuksiin ja sitä joutuisi liikuttamaan valoista varjoihin ja toisinpäin. Niinpä siihen tulisi olla kunnollinen väline, jossa puu pysyisi tukevasti, eikä siihen pääsisi tulemaan heiluriliikettä ja jolla sitä olisi nopea ja näppärä liikuttaa ahtaissa tiloissa. Alkuun olin tosiaan ajatellut jotain, minkä päällä puu seisoisi tuettuna, mutta puun nostaminen n. 1,70 metrin korkeuteen esti tämän ajatuksen. Seuraava ajatus oli, että teen kunnollisen vaunun, johon saa puuhun kiinnitetyt rimat tukevasti ja jota voi pyörillä siirtää paikasta toiseen.

Tukevassa vaunussa pitäisi olla myös korkeutta, jotta rimat tukeutuisivat vaunuun, eikä sitä tarvitsisi kannatella. Pyrkimys oli myös pitää painopiste mahdollisimman alhaalla, jotta puuta olisi tukeva siirrellä. Olin koulun alussa tehnyt puutöissä itselleni pienen hyllyn keittiöön ja tätä samaa ideaa lähdin toistamaan, mutta nyt vain vähän isommassa mittakaavassa ja eri materiaaleista. Koska tällä kertaa ei ollut tärkeää, että hylly olisi nätti, vaan että se toimisi vaununa ja olisi kestävä, valitsin materiaaliksi vanerin.

Sahasin sopivat kappaleet, jotka sitten kiinnitin poratapeilla tosiinsa, ja näin vaunun sivut olivat valmiit.

Sivut kiinnitin pohjalevyyn niin ikään poratapeilla ja tein alas pienen lokeron, johon tukirimat asettuisivat ja joka estäisi niitä liukumasta pohjalevyllä. Samalla lokero teksisi hyllystä tukevamman.

Puunuijalle oli käyttöä, että sain poratapit kiinnitettyä. Poratessa olin jo huomannut, että terä tuppasi haukkaamaan paloja vanerista, mutta puunuijalla sain pahempiakin jälkiä aikaiseksi, koska osa rei'istä oli kuitenkin mittaamisesta huolimatta jäänyt liian matalaksi ja nuijalla paukauttaessa sainkin sitten vanerin pinnan rikki. Onneksi tällä ei ollut vaikutusta vaunun käyttöön vaan ainoastaan sen ulkonäköön, eikä se ollut tässä se tärkein asia lainkaan. Tosin maalasin sitten kuitenkin suurimmat kolhut piiloon, sillä oma silmä ei niitä kauaa sietänyt. Kuvassa alhaalla näkyy edellä mainittu lokero tukirimoille.

Vaunun alle kiinnitin tukevat pyörät, jotta vaunua olisi helppo liikuttaa. Halusin kunnon pyörät, jotta liikuttaminen olisi tukevaa ja tarvittaessa niillä pääsisi myös pienen esteenkin yli. Pyörät palautuivat esitysten jälkeen takaisin koululle vähän käytettynä, koska Dilalla ei ollut käyttöä vaunulle ja heille tuskin enää koskaan tulee tarvetta nostaa puuta korkeuksiin.

Tein vaunuun myös kädensijan, josta sitä voisi tarvittaessa liikuttaa. Kädensija on erityisen paksua kengännauhaa, joka sattui olemaan kovin sopivan väristä.

Vaunu ylhäältäpäin katsottuna. Olin sahannut pistosahalla puurimoja varten reiät hyllylevyihin ja laittanut niihin ohutta solumuovia pehmusteeksi, jotteivät rimat kolisisi hyllyjä vasten vaunua liikutettaessa.

Valmis kuljetusvaunu elämänpuulle. Vasemmalla näkyy puun nostoon tarvittavia rimoja. Koululta löytyi vain kaksi tarpeeksi pitkää puurimaa, joten kolmannen jouduin sahaamaan paksummasta lankusta ja tekemään rimaan jatkoksen. Rimat on hiottu ja puunattu, jottei niistä jäisi tikkuja käsiin puuta käsitellessä.