Varjokuvahahmo

ELÄMÄNPUU

Suunnittelu

Työ alkoi tuttuun tapaan suunnittelusta ja ihan heti alkuun etsin netistä ideakuvia. Ideakuviin etsin kuvia aikaisemmista varjokuvapuista ja oikeista kelopuista. Kaikista ideakuvista hain ehkä kuitenkin enemmän vahvistusta omalle ajatukselle kuin kokonaan uutta mallia.

Ideakuvien jälkeen alkoi piirustamisvaihe. Muutamien suttujen jälkeen idea alkoi hahmottua; puu kasvaisi korkeasta kannosta ylöspäin ja isot oksat loksahtaisivat painollaan paikoilleen, minkä jälkeen pienemmät oksat käännettäisiin esiin.

Töiden esittelyä varten tein puu-ideasta pienoismallin pahvista ja haaraniiteistä. Tässä vaiheessa ideaan tarvittava tekniikka oli vasta ideana mielessä. Esittelyssä idea otettiin hyvin vastaan ja lähdin jo miettimään tarkemmin tarvittavaa tekniikkaa: millä vanerista tehty puu nousisi kannosta ylös, miten se säilyisi suorassa ja miten se tulisi stopata, ettei kukaan saisi työnnettyä sitä kannon yli, jolloin se kaatuisikin eteenpäin kangasta vasten sivulle kaatumisen sijaan.

Alkuun olin myös ideoinut, että esityksen alussa, jossa puu olisi enemmänkin tuomionpuu kuin elämänpuu, sen ympärillä voisi roikkua hiljalleen huojuvia ruokailuvälineitä, jolloin vaikutelma hiljaisesta, yksinäisestä ja kuolleesta puusta vahvistuisi. Esittelyssä tätä ideaa pidettiin myös hyvänä, mutta sen toteuttaminen ei onnistuisi, koska Sibeliustalossa ei voisi laskea mitään katosta alaspäin ja lisäksi siimojen varassa roikkuvista ruokailuvälineistä voisi lähteä ääntä ja se oli ehdottoman kiellettyä; orkesteri ei halua mitään ylimääräisiä ääniä häiritsemään esitystä. Eli tämä idea jäi heti pöydälle.

Tein kapalevystä vielä toisen pienoismallin, jossa jo hiukan kokeilin tarvittavaa tekniikkaa. Varjokuvassa idea toimi hienosti ja mielikuva kaatuvasta puusta syntyi tässä helposti.

Tässä vaiheessa pääsimme käymään Sibeliustalossa ja siellä selvisi, että varjokuvahahmot tulevat nousemaan noin 1,70 metrin korkeuteen, jolloin tekniikkaa pitäisi pystyä hoitamaan maasta käsin, mutta varjokuvahahmon pitäisi toimia korkeuksissa. Aikaisemmin oli jo tullut tieto, ettemme voi käyttää töissämme vaneria sen korkean hinnan takia, vaan käyttäisimme edullisempaa ja myös kevyempää kapalevyä. Lisäksi vielä tieto siitä, että ensimmäiset harjoitukset käytäisiin tavallisessa luokkatilassa asetti suunnittelulle omia vaatimuksiaan. Periaatteessa siis koko suunnittelu täytyi nyt sitten aloittaa alusta.

Katkeava puu houkutti edelleenkin, mutta nyt sen tekniikasta alkoi tullakin jo ongelma: miten sen saisi toimimaan korkeuksissa niin varmasti, ettei se vahingossakaan lähtisi kaatumaan väärään suuntaan ja miten sen saisi vielä nostettua takaisin ylös loppua varten, jossa elämänpuuhun puhkeavat lehdet. Toisena ideana oli mielessä alkanut elää puu, jossa vain oksasto liikkuisi, mutta tämä olisi noston kannalta turvallisempi ja toiminnaltaan varmempi. Kysyin ohjaajalta, kuinka tärkeänä hän pitää tuota puun kaatumista verrattuna sen tuomiin riskeihin. Kun vastaus oli, että tee sen mukaan, kumpi on noston ja käytön kannalta helpompaa ja kätevämpää, niin hylkäsin kaatuvan puun ja jatkoin puulla, jossa vain oksasto liikkuu.

Haasteista riitti siitä huolimatta: miten huomioida se, että alkuun harjoitellaan lattialla ja lopuksi harjoitukset ja esitykset olisivat Sibeliustalolla, jossa puu nousisi korkeuksiin. Lisäksi myös puun säilyttäminen harjoituskauden aikana mietitytti. Kapalevy on kevyt materiaali, joka on altista kolhuille ja pienessä tilassa säilyttäessä puun hennohko oksasto olisi vaarassa.

Olin miettinyt jo alkuun taittuvaa puuta, jonka voisi tuoda näyttämölle ja aukaista siinä kokonaiseksi puuksi, mutta tämä idea hiukan ontui ja se ei vain tuntunut hyvältä. Pohdittua asiaa keksin, että teen puusta ikään kuin kirjan kannet, joiden sisään jää puun tekniikka, jolloin runko suojaa sitä ja samalla puusta tulee helpommin säilytettävä ja liikutettava maan pinnalla. Noston jälkeinen liikuttaminen tulisi vielä miettiä. Vaikka kapalevy on kevyttä, niin 1.70 metriin nostettuna siinä tulee kuitenkin miettiä painopiste ja tukeva liikutettavuus, koska kapeana ja korkeana kohteena elämänpuuhun voisi tulla heiluriliikettä, joka voisi olla tuhoisaa.

Rakentelin vielä tästäkin ideasta pienoismallin, jossa tosin ei ole tätä kirjankansi-ideaa, vaan yksinkertaisesti vain taitos keskellä. Tässä vaiheessa vielä mietin, että runkoon voisi kaivertaa sydänkuviota, joka käännettäisiin lopussa esiin, mutta myöhemmässä vaiheessa tästä oli luovuttava.

Idea toimii myös varjokuvana ja tein myös pienoismallin loppuun tarvittavista lehdistä ja totesin, että muutamalla isolla lehdellä syntyy helposti mielikuva viheriöivästä puusta.

Valmistus, työvaiheet

Puu

Suunnittelu oli nyt tehty ja asiat mietitty valmiiksi, mutta silti oli yllättävän vaikeaa lähteä toteuttamaan suunnitelmaa. Jos kirjailijoilla on valkoisen paperin kammo, niin olisiko tämä nyt sitten ollut valkoisen kapalevyn kammoa. Leikattu kapalevy tarkoitti myös päätöstä ja silti päässä pyöri, että jospa sitten kuitenkin keksin paremman idean ja jospa vaikka se kaatuva puu olisikin ollut toteutettavissa nostosta huolimatta.

Mutta tuumailusta ja epäröinnistä ei ollut apua, vaan oli ryhdyttävä toimeen ja kapalevyn leikkaamiseen. Päätin, että teen puun rungon paksummasta kapalevystä ja oksat ohuemmasta, ja ei kun tuumasta toimeen. Tässä rungon leikkaaminen on työn alla. Helpoin tapa oli leikata kapalevyä mattopuukolla, tosin paksumpaa kapalevyä ei saanut leikattua ihan kerrasta, vaan kaikki kohdat oli leikattava kahdesti. Rungosta tuli niin iso, että se oli leikattava kahdesta kapalevystä: latva erikseen ja rungon alaosa erikseen.

Puun rungosta oli tulossa nyt kolmiosoinen. Niinpä vahvistin taitoskohdat kankaalla, jotta ne kestäisivät käyttöä ja puun avaamista ja sulkemista ja toisaalta myös, jotta runko säilyisi vahvana leikkaussaumoista huolimatta.

Puun runko tarvitsi myös muuten tukea, jotta se säilyisi suorana rungon jatkamisesta huolimatta ja samalla sain tukikohdat tuleville nostorimojen kiinnittimille. Tukikappaleet on tehty koulun puupuolen jätelavalta löydetystä paksuhkosta MDF-levystä. Tässä vaiheessa oli jo selvä, ettei puun runkoon mahdu tekemään kaiverruksia ja esityksen loppuosan elämänpuu jää ilman romanttista lisää.

Leikkasin oksat ohuemmasta kapalevystä ja päätin suojata ne jo heti alkuun mahdollisesti tulevilta kolhuilta. Liimasin niihin sideharsoa tueksi, mutta jo tässä työssä totesin, ettei ohut kapalevy tule kestämään oksissa. Sideharsoa kieputtaessa oksan ei tarvinnut paljoakaan taipua, kun se napsahti sideharsosta huolimatta poikki. Kävin oksat kuitenkin läpi ja päätin, että leikkaan uudet oksat paksummasta kapalevystä ja jätän nämä varaosiksi, jos tulee tiukka paikka ja jokin oksa napsahtaa esityksessä poikki ja se on nopeasti korjattava.

Leikkasin uudet oksat paksummasta kapaleyvstä, joka on haurasta myöskin, mutta ei ihan niin helposti katkea osumista. Laiton myös näihin sideharsosuojaukset, jotta oksat varmasti kestäisivät käytön.

Tässä sovittelen oksia runkoon ja yritän hahmottaa niiden tulevan liikkeen. Tilan puute oli pienoinen ongelma; useammalla oli isoja töitä tekeillä ja pöytäpinta-ala oli vähissä ja lattialle ei voinut siirtyä, koska se olisi ollut työn suojaamisen kannalta vieläkin hankalampaa. Pienellä pöydällä joutui suojaamaan oksia ohikulkijoilta, jotta ne eivät saisi kauheasti kolhuja ja kapalevyn rakenne haurastuisi jo ennen varsinaista käyttöä.

Mallipuuhun olin tehnyt mekanismin rautalangasta taivuttamalla ja totesin, ettei se tulisi toimimaan isommassa koossa. Olin puupuolen roskalavoilta kerännyt talteen ohutta HDF-levyä eli kovalevyä ja päätin, että teen siitä puun ohjausmekaniikan. Kovalevy sietää kolhuja kapalevyä paremmin, mutta silti sekin on herkkää katkeamaan. Mekaniikan tukipuut oli sahattava oikeaan suuntaan, että levy kestäisi ohuina pintoina ja lisäkäsi vielä tuin ohuita levysuikaleita liimaamalla puuliimalla voimapaperia levyn pintaan. Rimat kiinnitin kuumaliimalla ja vahvistin kiinnitykset pulteilla ja muttereilla.

Oksat on kiinnitetty paikoilleen niin ikään pulteilla ja muttereilla. Kapalevyä on näissä liikkuvissa liitoskohdissa suojattava aluslevyillä, jottei käy niin, että pultti tai mutteri kaivautuu levystä läpi ja tekee isomman reiän kuin olisi tarpeen. Nyt sitten vain mekanismia kokeilemaan ja tässäpä tuli mutkia matkaan. Olin kokeillut oksien kääntymistä ja sopivia kohtia moneen kertaan, mutta silti kun laitoin osat toisiinsa kiinni pulteilla ja muttereilla, niin pystyssä kulkevat ohjauskepit rupesivat vääntymään. Yritin etsiä uutta kohtaa pulteille, mutta sitten vääntyminen siirtyi vaan ylemmäs tai alemmas aina sen mukaan, mitä kohtaa yritin korjata. Ratkaisuksi löytyi sitten naru: narulla sitoessa oksan ohjauskepin pystysuoraan ohjauskeppiin, siihen jäi sopivasti väljyyttä ja pystysuora tukikeppi ei enää vääntynyt. Pienoismallissa ilmiö ei tullut esiin, koska mittasuhteet olivat niin pienet ja toisaalta rautalangasta tehdyt käänteet antoivat sopivasti väljyyttä. 

Pystysuoriin tukisauvoihin olin laittanut "reikärautaa" eli oikeammin siis vannerautaa kovalevyn tueksi ja kaksipuolisen teipin tueksi liimannut puuliimalla voimapaperia suikaleina ympäri, jotta koko komeus pysyisi kasassa. Hyvän näin, koska ohut kovalevy ei varmaankaan olisi kestänyt tätä taipumista, mutta perimmäinen idea tässä kuitenkin oli se, että ohjaussauva kestäisi liikuttamista ja varsinkin sen jälkeen, kun puu on nostettu korkeuksiin ja ohjaussauvoihin olisi laitettava jatkopalat.

Alkuun elämänpuu olisi harjoitusvaiheessa lattiatasolla ja sen pitäisi pysyä pystyssä harjoitusten ajan. Niinpä tein rungon alaosaan ns. juurakkoa, eli pienet kiilat, jotka pitäisivät puun pystyssä. Kiilat on leikattu kapalevystä ja tuettu puuhun kankaalla ja voimapaperilla, jotka on liimattu puuliimalla.

Pienet kiilat täytyi tehdä puun molemmille puolille. Taakse tulivat isommat kiilat, jotta puu pysyisi todella pystyssä ja takana kiilat jäävät puuta säilyttäessä kansien sisään; reunassa olevat kiilat ovat siksi kääntyvät, keskellä on kiinteä kiila. Etupuolella kiilat ovat pienemmät ja niiden tarkoitus on pikemminkin pysäyttää liike, jos joku työntää puuta liiaksi eteenpäin tai jos puuhun tulisi heiluriliikettä.

Tässä vaiheessa mietin myös, että myöhemmässä vaiheessa puu voisi tuettuna myös seistä näiden kiilojen varassa tasolla, kun se varsinaisissa esityksissä nostettaisiin korkeuksiin. Myöhemmin luovuin ajatuksesta.

Puu tosiaan avautuu kuin kirjan kannet, joten siinä on myös riskinsä, että se alkaa sukeutumaan tahattomasti tai jonkun työntämänä väärään aikaan ja siihen pitää varautua etukäteen. Niinpä tein puuhun "salvan", joka yksinkertaisesti menee puun reunasta reunaan ja tukee puuta auki-asennossa. Salvalla oli myös toinen merkitys: se pitää ohjaussauvat kiinni puun pinnassa ja niitä ei siis pääsisi nukettaessa, eli puun oksia liikuttaessa, vahingossa vetämään irti puusta. Salvan rakenne on yksikertainen: se on korotuspalojen päällä, jotta ohjaussauvoille jää tilaa liikkua. Toisesta päästä se on pitkällä pultilla ja mutterilla kiinni, jotta se tarvittaessa myös kääntyy pois tieltä, ja toisessa päässä on poratapista ja puupalikasta tehty kiinnitin, jolla salpa kiinnitetään paikalleen. Lähdin ideasta, että yksinkertaisuus on parasta ja liian mutkikas tekniikka tässä on vaan myöhemmin haitaksi.

Liian mutkikasta tekniikkaa välttelin kautta linjan ihan siitä syystä, että tässä vaiheessa oli jo selvillä, että esityksissä on pienet ja ahtaat tilat ja niissä liikkuu paljon ihmisiä ja erilaisia ja erikokoisia varjokuvahahmoja ja ääniä ei saa kuitenkaan kuulua ja mihinkään mutkikkaaseen ja hankalaan ei ole mahdollisuuksia, kun varjokuvahahmot ovat korkeuksissa. Enpä vaan onneksi tiennyt, kuinka oikeassa tulinkaan olemaan.

Mutta yksikertaisia ratkaisuja jatkoin myös kohdissa, joita ei käytettäsi esityksissä. Näillä kankaansuikaleilla puun "kirjankannet" sidotaan kiinni, kun puu on kiinni ja varastoituna. Ideana yksinkertaisuus, mutta myös se, että kangas ei vaurioittaisi kapalevyn reunaa ja puu säilyisi ehjänä.

Työskentelyvaiheessa jouduin työskentelemään varjokuvan suhteen aika sokkona, koska meillä ei ollut luokassa riittävän isoa ja korkeata valkokangasta. Tämä kuva onnistui niin, että laitoin puun paikalleen ja kaksi opiskelukaveria nosti valkokankaana käyttämämme rakennelman riittävän korkealle ja minä tarkistin nopeasti tilanteen ja nappasin kuvan. Hyvältä näytti, mutta mekanismia en ennättänyt kokeilla varjokuvana.

Ensimmäisessä yhteisessä palaverissa oli ollut jo puhetta, että puuta saatettaisiin myöhemmässä vaiheessa käyttää myös muihin projekteihin ja siksi halusin maalata puun. Olisiko sitten tällä pimeällä ja märällä talvella ollut vaikutusta, mutta halusin puusta hyvin tumman ja jopa synkän näköisen ajatuksena, että puhkeavat lehdet herättäisivät sen henkiin ja muuttaisivat sen ilmeen elämänpuuksi.

Maalaus onnistui hyvin, mutta seuraava päivä paljasti ongelman: maalattu kapalevy oli vääntynyt. Puun latva oli vääntynyt selvästi eteenpäin ja oksissa oli pientä kieroutta. Sideharsotuet oksissa olivat ilmeisesti estäneet suuremmat ongelmat, mutta latvassa oli vain ylhäällä sideharsosuojauksia ja keskikohtaa suojaavat kankaat eivät riittäneet estämään vääntymistä. Ratkaisu oli sitten varovainen mutta luja vääntäminen takaisin, ja kuten tuossa toisessa kuvassa näkyy, niin puussa oli kahdessa kohtaa lakanasuikaleesta tehty lenkki, joissa oli painona teippirullasta puupalikoihin. Oksissa riitti varovainen vääntäminen käsin takaisin muotoonsa. Jännittyneenä jäin odottamaan, auttaisiko tämä sidonta vai tarvittaisiinko muita toimenpiteitä ja onneksi tämä riitti.

Nyt puu alkoi olla valmis ja odotti kuljetusta ja luovutusta Dilaan. Tässä puu säilytysasennossa edestä ja sivusta. Idea siis toimii ja puu vie vähemmän tilaa ja samalla sen mekanismi on rungon välissä suojassa ja liikuttaminenkin on helpompaa.